Quantcast
Channel: ripaus tunnelmaa
Viewing all articles
Browse latest Browse all 365

kevät mielessä...

$
0
0

Tänään on vissiin naistenpäivä. On se hyvä kun nykyään seurailee enemmän blogeja niin tällaiset ei voi mennä ohi niinkuin ennen vanhaan. Sovitaan että vaikkapa naistenpäivän kunniaksi ostin eilen itselleni helmililjoja (vaikken silloin vielä sitä tiennyt). Samalla reissulla löysin JDL-lehden. Enpä ole ennen siihen törmännyt Kodin Terrassa, enkä suomenkielisenä! JDL-lehti on ainoa sisustuslehti jonka aina ostan. Niitä onkin melkoiset kasat jo, mutta niihin voi aina palata ja löytää uusia inspiraatioita. Selailen niitä aina uudestaan ja uudestaan...





Oli hauskaa kun kysyin Kodin Terrassa että onko helmililjoja ja myyjä harmitteli että "on, mutta VAAN valkoisia", koitin siinä peittää innostukseni, sillä juurikin valkoisia toivoin ja kaikkialla muualla oli ollut vaan sinisiä. 

Niin että ei ole edelleenkään kevät iskenyt väribuumina. Pastellisävyjä kylläkin saimme olkkariin puupalikoiden muodossa. Anoppi kysyi eilen että missä ne puiset palikat on joista joskus täällä blogissakin kerroin. Hyvä että muistutti, olin ihan unohtanut että meillä on tuollaiset. (Joku muuten kyseli että mistä ovat ym, no, ostin ne aikoinaan Ideaparkista Melukylästä, mutta sitähän ei siellä enään ole. Ovat Ted- teddy kompaniet merkkiset, mutta en löytänyt että niitä myytäisiin enään missään). 





Äiti sitten kasaa torneja ja Muru hajoittaa ne. 

Olkkari on siis kokenut pieniä muutoksia. Pehmeän sohvan raikastuksen jälkeen piti siirtyä puusohvaan. Hiekan ja pellavan sävyiset tekstiilit vaihtuivat valko-harmaisiin. (klikkaa jos haluat nähdä ennen- kuvan)
Naulakko koki ihan miniriikkisen tuunauksen kun maalasin punertavat koukut mustiksi. Tätä ei kyllä kukaan olisi huomannut ellen siitä olisi maininnut. Nää on näitä juttuja, jotka itseä pistää silmään ja kukaan muu ei huomaa eroa :)  (Olkkarin muutoksista tulossa lisää infoa lähitulevaisuudessa).





Kauhee tarve maalailla kaikkea!!!  (jos hetki sitten oli ompeluvimma niin nyt on kyllä meneillään ihan selkeä maalausvimma) 16 ruutuinen ikkunapokakin uudistui, muutamat lasit mitä siinä oli niin lähtivät nyt lasinkeräykseen ja maalasin rosoisesti ne vanhannäköisiksi mutta valkoisiksi. (klikkaa jos haluat nähdä ennen-kuvan)




Maalasin samalla pari muutakin juttua. Niin että ei ihme kun tuo senkki-prokkis venyy ja venyy kun on muutama muukin pikku uudistus mielessä. Että kyllä kevätbuumi on iskenyt ja kovaa, ei vaan mitenkään värikkäästi, mutta yhtäkkiä kaikki tekisi mieli laittaa uusiksi. Pienillä muutoksilla (= pienellä budjetilla) kuitenkin mennään.

Ei mulla muuta, sekavan postauksen lopuksi toivotan kaikille naisille ihanaa naistenpäivää! 














Viewing all articles
Browse latest Browse all 365

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>